Tässä edellispäivänä alkoi tekemään mieleni hampurilaisia, niin paljon että vaikka tiesin ettei meillä ole sämpylöitä halusin niitä silti.
Kaupat olivat jo kiinni ja päätimme että leivomme itse sämpylät hamppareihin, ja niinpä toteutimme asian. :)

Leivoin ihan normaalilla sämpyläohjeella sämpyläjauhoita sämpylät, hieman litteeksi koitin niitä painella, että ovat oikean mallisia.
Väliin laitoimme ensin hieman margariinia, pohjaan hieman ketsuppia ja sinappia.
Jäävuorisalaatti pilkottiin pieneksi, ja laitetiin pohjalle, siihen päälle paprikasiivu ja sen päälle juustoa.
Juuston pälle laitettiin sisäfileestä paistettu pieni pihvi, joka maustettiin suolalla ja pippurilla.
Päälle hieman salaattia lisää ja kansi.

Juomana oli mehua, mutta ei se ollut yhtään huono valinta.
Erittäin tyytyväinen olen tulokseen, ja aion tehdä myöhemmin uudelleen.